Keinovalo ja yötähtäimet taas käytettävissä valkohäntäpeuran metsästykseen tihentymäalueilla.
Metsästäjäliitto on saanut 27.6.2022 Suomen riistakeskukselta uuden poikkeusluvan keinovalon ja aseeseen kiinnitettävien yötähtäinlaitteiden käyttöön valkohäntäpeuran metsästyksessä peuran tihentymäalueelle. Lupa on myönnetty yhdeksi vuodeksi ja kattaa valkohäntäpeuran tihentymäalueet Lounais-Suomen suunnalla ( Helsinki-Tampere-Pori -alueen lounaispuoli ) samalla laajuudella kuin vuosi sitten.
Metsästyskauden 2021-2022 poikkeusluvassa oli mukana 333 metsästysseuraa tai seuruetta, eli noin puolet poikkeusluvan alueen toimijoista ja lähes kaikki olivat kiinnostuneita jatkamaan kokeilussa, jos uusi poikkeuslupa myönnetään.
Loppuselvitykseen vastanneista toimijoista 68 % arvioi yötähtäinten parantavan metsästysturvallisuutta ja 76 % arvioi keinovalon ja yötähtäinten parantavan eettisen riistalaukauksen ampumista. Mikäli keinovalon ja yötähtäinten käyttö on sallittu ainoastaan ennalta sovituissa kyttäyspaikoissa, kuten Metsästäjäliitto edellytti poikkeusluvan piiriin hakeutuneilta toimijoilta, peräti 80 % ajatteli sen parantavan turvallisuutta, 16 %, ettei vaikuta turvallisuuteen ja ainoastaan 0,4 %, että se heikentää turvallisuutta.